Minä
Synnyin Kuhmossa Kirsti ja Oiva Piiraisen kuusilapsiseen maanviljelijä/muurariperheeseen. Pelto- ja heinätyöt sekä aamulypsyt olivat sitä arkista maalaisromantiikkaa. Neljänä kesänä pääsin vielä kesätoimittajaksi paikallislehti Kuhmolaiseen. Siitä hommasta pidin. "Työsuhdemopolla" huristelin pitkin kylänraittia juttujen perässä. Lukioaikana toimin aktiivisesti seurakuntanuorissa, keskustanuorissa, kotiseutunuorissa.Olen ylpeä juuristani. Köyhät lähtökohdat ovat antaneet sitkeyttä ja uskoa siihen että omalla työllä, yrittämisellä pärjätään.
Seuraan aktiivisesti Kainuun mallia, koska terveydenhuolto alueilla voidaan järjestää monella tavalla. Kuntalainenhan arvioi tilannetta tasan yhdellä mittarilla: pääseekö lääkäriin vai eikö pääse. Kainuussa on osattu hyödyntää telelääketiedettä:hoitotilanteessa on läsnä erikoislääkäri Oulussa, diabeteshoitaja kotikunnassa ja potilas. Lääkäriin on videoyhteys ja hän pystyy kuuntelemaan potilaan sydäntä, hengitysääniä jne.Etelä-Savon maaseutumainen alue asettaa samantyyppisiä haasteita terveydenhuollon saatavuudelle.
Lukion jälkeisen kesän oli töissä Saksassa Cismarissa, ja se innoittikin sitten hakeutumaan ulkomaille jatko-opiskeluihin. Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuin 1985, jonka jälkeen erikoistuin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi. Opiskelurahaa tienasin siivoojana, haastattelujen teolla, nakkikioskilla myyjänä, lähi-ja sairaanhoitajien sijaisuuksia tekemällä.1992 muutin perheeni kanssa Mikkeliin, Etelä-Savon erikoissairaanhoitopiirin Mikkelin keskussairaalan osastonlääkärin virkaan, jota hoidin kahdeksan vuotta. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Terveystalo Mikkelissä ja Kouvolassa sekä Marskin lääkäriasemalla yksityislääkärinä.
Väitöskirjani tein aiheesta, jonka merkitys kansanterveystyössä kasvaa koko ajan. Metabolinen oireyhtymä on kasauma erilaisia riskitekijöitä (vyötärölihavuus, sokeri -ja rasva-aineenvaihduntahäiriöt, kohonnut verenpaine). Julkaisuissani käsittelin tämän oireyhtymän ilmiasua naisilla, siihen liittyviä hormonihäiriöitä sekä geneettistä taustaa. Näistä voit halutessasi lukea tarkemmin uku.fi. Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia löydät sivulta: "Puheita ja kirjoituksia".
Vastausten etsiminen ei pääty koskaan. Tutkimustyö jatkuu.



